Näin Lumi ja Pyry -pandojen arki sujuu Ähtärissä: "Bambua menee jopa 30 kiloa päivässä"

Ähtärin eläinpuiston pandat ovat päässeet tutustumaan ulkotarhojensa lumisiin olosuhteisiin. Pandat Lumi ja Pyry saapuivat Ähtäriin tammikuussa, mutta ne viettivät ensimmäisen kuukautensa karanteenissa sisätiloissa.

Erityisesti naaraspanda Lumi innostui peuhaamaan ja pyörimään tarhan lumikinoksissa.

Eläinpuiston mukaan avajaisia edeltänyt karanteeniaika sujui ongelmitta.

– Hyvin on kaikki sujunut, bambu maistuu. Sitä menee keskimäärin 12–30 kilogrammaa päivässä, eläinlääkäri Heini Niinimäki kertoi tiedotteessa.

Pandatalo avasi ovensa yleisölle tänään aamukymmeneltä. Ähtärin eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Savola sanoi aiemmin STT:n haastattelussa, että puiston vuotuisen kävijämäärän uskotaan kasvavan tänä vuonna noin 300 000:een aiemmasta noin 200 000:sta.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.

Pandojen on määrä olla Ähtärin eläinpuiston ja paikkakunnan vetonaula vuosia eteenpäin. Pandat elävät luonnossa noin 20-vuotiaiksi, vankeudessa hieman pidempään.

Pandat ovat Suomessa vuokralla Kiinalta. Ulkomaiset eläintarhat maksavat pandoista vuokraa, josta merkittävän osan on määrä päätyä Kiinassa luonnonvaraisina elävien pandojen suojelun rahoittamiseen.


Pandojen luovuttaminen ulkomaille on myös osa Kiinan imagonhallintaa, niin sanottua pandadiplomatiaa.

Näin pandat viettävät päivänsä:

– Pandoille on annettu suomalaisiksi nimiksi Lumi ja Pyry. Lumi on naaras ja Pyry uros.– Kiina on vuokrannut Suomelle kaksi pandaa, Jin Baobaon ja Hua Baon.

– Ähtärin mukaan Lumi painaa hiukan yli 100 kiloa ja Pyry noin 110 kiloa.

– Pandat syövät Ähtärissä päivittäin 12–30 kiloa bambua. Lisäksi niille tarjoillaan pandakakkua, porkkanaa ja omenaa.

– Pandat viettävät suuren osan päivistään syöden ja nukkuen.

– Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen tammikuussa, ja ne viettivät ensimmäisen kuukautensa karanteenissa.

– Ähtärin pandatalo on kooltaan noin 2 400 neliömetriä. Siihen kuuluu 4 000 neliömetrin ulkotarha.

– Pandojen on tarkoitus viettää Ähtärissä vuosia.

– Pandat elävät luonnossa noin 20-vuotiaiksi, vankeudessa hieman pidempään.

Mainos
Mainos

MTV.fi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme