Tämä taidonnäyte vei potin Suuressa pandasukkakilpailussa – kymmenet käsityön helmet matkustavat sairaalassa jouluaan viettävien perheiden iloksi

Ähtärin eläinpuistossa sijaitsevan Pandatalon sisääntulossa on jouluinen tunnelma. Sisäänkäynnin vieressä olevissa joulukuusissa roikkuu lukuisia sukkapareja, käsitöitä on riittänyt ikkunaankin ripustettavaksi. Töitä on laidasta laitaan mutta yksi asia niitä yhdistää: jättiläispanda on selvä teema.

Yllä olevalla videolla Ähtäri Zoon myyntipäällikkö Sirpa Leinonen esittelee voittajasukkia sekä muutamaa muutakin ihastuttavaa tärppiä kisan sadon joukosta

Kyse on suuren suosion saavuttaneen pandasukkakilpailun sadosta. Kilpailun myötä Ähtäri Zoo vastaanotti lähes 80 työtä, jotka kisasivat ensin kymmenen finalistin paikasta ja lopulta vuoden kauneimman pandasukkaparin tittelistä sosiaalisessa mediassa.

– Idea kilpailusta sai alkunsa jo vuosi sitten ja nyt päätimme sen vihdoin toteuttaa, kertoo Ähtäri Zoon myyntipäällikkö Sirpa Leinonen

Kilpailun järjesti Ähtäri Zoo yhteistyössä Lankavan kanssa.

– Kilpailuun osallistuneiden töiden määrä löi meidät ällikällä, mutta vieläkin enemmän hämmästytti kaikkien töiden laatu! Ne olivat kaikki tunteella ja taidolla tehty.

Leinonen kertoo, että finaalikymmenikön valinta oli vaikea mutta mieluinen tehtävä.

– Tuomaristossa joku haki väriä, toinen erilaisuutta, yksi laatua. Finalisteja puntaroitiin pitkään, sillä kaikki työt olivat ainutlaatuisia. 

Voittajaksi Facebookissa toteutetussa äänestyksessä valikoituivat laukaalaisen Kati Mäkelän valmistamat sukat. Hänen tekemänsä sukat olivat selvästi yleisön suosikki, ääniä tälle käsityölle tuli reippaasti yli tuhat. 

– Ne sukat ovat kyllä huikea taidonnäyte, johon on nähty aikaa ja vaivaa. Iloinen voittaja kertoi, että sukkien toteutus oli pitkä projekti, Leinonen kertoo.

– Hän kertoi seuranneensa Lumi- ja Pyry-pandojen elämää pandaliven kautta koko perheen voimin. Vielä he eivät olleet pandapariskuntaa nähneet omin silmin. 

Voittaja saa palkinnoksi pandaloman Ähtärissä. Itse kilpailutyöt koristavat vielä hetken Pandataloa ja luovat joulutunnelmaa vierailijoille, mutta 18. joulukuuta ne lahjoitetaan Keski-Suomen keskussairaalaan.

Siellä sukat annetaan lastenosastolla jouluaan viettäville perheille lämmittämään mieltä vaikeuksien keskellä.

– Sosiaalisen median kautta saimme muun tavoittavuuden lisäksi myös ehdotuksia jatkokilpailuista esimerkiksi ruskeakarhu-teemalla. Pistetään harkintaan! 

Mainos
Mainos

MTV.fi

Luetuimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme